tiistai 15. marraskuuta 2016

Näyttöviikko

Nyt on sit näyttöviikko ohi ja arviointikeskustelukin käytiin tänään. Opettaja tuli siis Turusta tänne, mikä oli kiva, koska puhelimen välityksellä ois ollut varmaan aika vaikeaa. Keskustelussa oli mukana päiväkodin johtaja tulkkaamassa, joten sen ansiosta selvittiin siitä ihan hyvin. Mun ohjaaja ei ollenkaan puhu suomea ja se oli ihan paniikissa tästä keskustelusta, mutta onneks saatiin apua.

Näyttö meni ihan hyvin. Pidin liikuntatunnin, askarteluja, juttelutuokioita, matikkaa ja tehtiin myös yksi lattiakuva.
En ole ennen tehnyt/ohjannut lattiakuvaa ja se oli kyllä tosi kivaa. Meni paljon paremmin mitä ajattelin. Lattiakuvan aiheena oli "yksilönä ryhmässä". Lattiakuvan ideana on, että kerrotaan lapsille jostain eettisestä tms. aiheesta, mietiskellään ja keskustellaan ja samalla rakennetaan lattialle materiaaleista kuva. Lopuksi sitä voidaan ihastella. Kuvasta tulee aina vähän omanlaisensa, koska lapset saavat itse päättää materiaalit ja sen, miten ne asetellaan lattialle. 


Näyttöviikon viimeisenä päivänä oli isänpäivä aamu eli lasten isät ja isoisät saivat tulla päiväkodille viettämään juhlaa. Aluksi mentiin kaikkien ryhmien kanssa saliin ja ryhmät esittivät lauluja ja näytelmiä. Sen jälkeen mentiin oman ryhmän tilaan ja lapset saivat jakaa ne vanerista tehdyt rusetit. Lapset saivat myös yhdessä isiensä kanssa etsiä oman muotokuvansa seinältä (lapset olivat maalanneet siis omasta isästään muotokuvan). Hain päiväkodin järjestelmäkameran ja otin paljon kuvia. Otettiin myös yhteiskuva kaikista vieraista ja lapsista. Sitten oli kahvittelut, jonka jälkeen isät alkoivat lähteä töihin. Oli tosi kiva tapahtuma kyllä.



Joku päivä käytiin kans pulkkamäessä, kun oli taas satanut niin paljon lunta lisää. 


Näyttöviikolla en hirveesti töiden jälkeen tehnyt mitään erikoista. Kävin pari kertaa Renardissa ja maistelin kaikkia jänniä uusia juomia. 




Kurkuma-latte (eli kurkuma-jauhetta ja vaahdotettua maitoa, oli muuten yllättävän hyvää!)



Matcha-latte (joo eli ajattelin, etten sen yhden kerran jälkeen enää koskaan juo matcha-lattea, mutta täällä se oli kyllä ihan erilaista, matcha maistui paljon vähemmän, vaikken sitä silti tilaisikaan)



Spicy cascara-juoma (se on periaatteessa teetä kahvimarjojen kuoresta, ja tämä oli myös maustettu jouluisesti ja tarjoiltu appelsiinin kanssa, tosi kivan makuinen, ehkä vähän jopa glögiin päin)


Ja maistoin myös flat white- kahvia eli periaatteessa cappuccino, mutta tupla espressolla (kuvassa tosin tavallinen cappuccino)


Huomenna on sitten viimeinen päivä päiväkodissa. Aion viedä jonkun kakun tms. ja pidetään pienet kekkerit lasten kanssa. Ainiin ja sain arvosanaksi 3 eli parhaan jee, vaikka välillä tuntui, etten pääsisi edes läpi, mutta hyvinhän tää menikin. Kirjottelen vielä myöhemmin turistivinkkejä, koska poikaystävä tulee loppuajaksi tänne ja mulla on jo suunnitelmat valmiina, mitä kaikkea pitää vielä ehtiä tehdä.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Vaihteeksi juttua päiväkodista

Töissä on mennyt hyvin. Pidin torstaina liikuntatunnin omalle ryhmälle ja se meni yllättävän hyvin. Koulun tiloissa on liikuntasali, joka on varattu omalle ryhmälle kerran viikossa. Harjoiteltiin kantapään- ja polvennostojuoksua. Lapset saivat kokeilla myös viestijuoksua. 
Leikittiin myös sellaista leikkiä, että minä ja toinen opettaja kutsuttiin lapset vuorotellen luoksemme keksimällä erilaisia liikkumistapoja (esim. hiipien, takaperin kävellen, polvennostojuoksulla, hyppien) ja lapset piti siitä tosi paljon. Etenkin siitä, että viimeisenä kaikki saivat vuorotellen tulla luokseni miten tahtoivat. 
Lopuksi oli vielä loppurentoutus, jossa he saivat pareittain hieroa toisen selkää tennispallolla (koska ei ollut hierontapalloja) ja se meni tosi hienosti. Laitoin myös taustalle rauhallista musiikkia soimaan. Kysyin tunnin loputtua, mikä oli kivointa ja eniten tykättiin juuri loppurentoutuksesta. 

Yhtenä päivänä askarreltiin isänpäivälahjaksi myös tällaiset rusetit vanerista.

 

Tällä viikolla, olisko ollut keskiviikkona, alkoi taas sataa lunta ja nyt täällä on ihan kunnon talvi. Lapset oli tietty ihan innoissaan ja tekivät lumiukkoja ja leikkivät lumisotaa. 













Perjantaina vietettiin Kaarli koulun synttäreitä ja lapset saivat tehdä cocktailtikkuja ja keksikakkua (küpsisetort, johon tulee kokonaisia neliön muotoisia keksejä, kermaviiliä ja tällä kertaa säilykepersikoita). Kaikki isojen talon ryhmät viettivät synttäreitä yhdessä. Aluksi jokainen ryhmä esitti harjoittelemansa laulun ja sitten laulettiin vielä pari laulua yhdessä. Sen jälkeen päästiin herkuttelemaan. 

torstai 3. marraskuuta 2016

Kahviloita vain

Mummini tuli Suomesta käymään perjantaina ja oli tiistaihin asti. Perjantaina nähtiin töiden jälkeen Vanhassa kaupungissa ja mentiin syömään Neitsitornin ravintolaan. Ravintola on kahdessa kerroksessa ja alhaalla on museo. Ravintolasta on kaunis näköala Vanhaan kaupunkiin ja keskustaan päin. 
Tilasin seesamikanaa, mikä oli ihan ok, mutta ei mitään kovin erikoista. Annos oli kyllä kaunis. Ravintola oli myös tavallaan osa museota, koska siellä oli vitriineissä kaikenlaista. Ihan kiva ja rauhallinen paikka.






















Otin pari kuvaa ratikasta, Vabaduse väljakulta (Vapaudenaukio) ja siellä olevasta Vapaudenpatsaasta. 











Perjantai oli tosi sateinen ja tuulinen. Mentiin sadetta pakoon yhteen kahvilaan, joka on ihan Raatihuoneentorin lähellä (Raekoja plats) Saiakangin kujalla. Olin jo aikaisemmin miettinyt, että se näyttää kivalta paikalta. Ja se kyllä olikin! Paikan nimi on siis Kehrwieder ja samalla kujalla on myös heidän kahvinpaahtimo. 
Kahvila on tosi kotoisa ja siellä on niin ihana tunnelma. Paljon kynttilöitä ja pöytälamppuja ja juuri sopivan hämärää. Sieltä saa kaikenlaisia kakkuja ja piirakoita, jotka ovat tiskillä esillä, sekä pientä suolaista. Heillä on laaja valikoima teetä ja kahvia. Otin pekaanipiirakan ja milky oolong-teetä ja molemmat olivat tosi hyviä. Viivyttiin kahvilassa varmaan pari tuntia ja olisin viihtynyt pidempäänkin. En yhtään ihmettele, että se on valittu Tallinnan parhaimmaksi kahvilaksi. Vaikka se on ns. turistialueella ja vielä Tallinnan paras kahvila, niin hinnat eivät olleet mitään mahdottomia. Suunnilleen Suomen tasoa. Kehrwiederistä tuli ensisilmäyksellä lempikahvilani. 























Lauantaina käytiin Kalamajassa katsomassa taloa, missä mummi ja ukki nuorena asuivat. Se ei ole näissä kuvissa, mutta taivas oli tosi nätti ja oltiin iloisia, ettei enää satanut.














Käytiin pikaisesti siskoni työpaikalla lämmittelemässä ja jatkettiin sitten Tallinnan vanhimpaan kahvilaan Maiasmokkaan, joka on yllätys yllätys Vanhassa kaupungissa. Se on tosi iso kahvila. Alakerrassa on isompi tiski, mistä löytyy kaikenlaisia leivonnaisia ja alakerran toinen huone on Marsipaanihuone, mistä saa ostaa marsipaaneja ja siellä on niitä myös näytillä. Yläkerrassa on vielä kolmas tiski, jossa on vähän vähemmän valinnan varaa. Siksi haettiin ensin alhaalta pienet suolaiset ja sitten ylhäältä tilattiin kahvit. Ylhäällä on monta huonetta, minne saa mennä istumaan. Mentiin ihan perälle Maiasmokan huoneeseen. Siellä oli sohvat ja divaani ja saatiin olla siellä ihan rauhassa. Kahvila on tosi klassinen ja kaunis sisustukseltaan. Pidin siitä, että siellä on monta huonetta, niin saa ainakin hiljaiseen aikaan olla rauhassa. 























Sunnuntaina mentiin lounaalle Mmuah-kahvilaan, joka on samassa talossa, kuin Kaubamaja. Siellä oli kaunis moderni sisustus ja hyvä tunnelma. Tilattiin kannullinen valkoista teetä ja kannu sekä mukit oli hauskoja, kun niissä luki kahvilan nimi. Saatiin myös vettä, missä oli sitruunaa, limeä ja puolukoita. Tilasin hampurilaisen, mutta menu oli kyllä tosi monipuolinen. Itseasiassa sanoisin, että paikka on ennemmin ravintola, kuin kahvila. Sieltä löytyi vaikka mitä. Alkupaloja, keittoja, lettuja, kalaa, lihaa, kasvisruokaa, salaatteja, jälkiruokaa. Jälkiruokien lisäksi oli vielä erikseen lista muffineista. Yhteensä 19 eri makua ja kaikki maksoivat 2,60€. Olisin halunnut maistaa jotain niistä, mutta en jaksanut ,kun hampurilainen oli niin iso, vaikkakin tosi hyvä. Hinta-laatusuhde oli tässä kahvila/ravintolassa hyvä. Lasku tuotiin söpössä puisessa pikku laatikossa. 









Käveltiin sitten läpi Vanhan kaupungin Renardiin, koska oltiin sovittu, että tavataan siellä äitini serkun kanssa. Hän ja mummini eivät myöskään ole tavanneet pitkään aikaan. Tilattiin chemexiä, joka on myös eräänlainen suodatinkahvi. Antaa kuvien kertoa. 

























Oltiin Renardissa sulkemiseen asti ja jatkoimme läheiseen ravintolaan nimeltä Boheem, koska se oli 23 asti auki. Se oli ihmeen täynnä porukkaa, vaikka oli sunnuntai ilta eikä oltu edes keskustassa. 


Maanantaina töiden jälkeen käytiin taas kerran Renardissa ja sen jälkeen halusin mennä Kehrwiederiin istumaan. Tilattiin molemmat teetä ja oltiin vaan. Tiistai aamuna mummi lähti takaisin Suomeen. Oli tosi kiva kierrellä hänen kanssa monissa kahviloissa ja ravintoloissa ja löytää Kehrwieder.