torstai 3. marraskuuta 2016

Kahviloita vain

Mummini tuli Suomesta käymään perjantaina ja oli tiistaihin asti. Perjantaina nähtiin töiden jälkeen Vanhassa kaupungissa ja mentiin syömään Neitsitornin ravintolaan. Ravintola on kahdessa kerroksessa ja alhaalla on museo. Ravintolasta on kaunis näköala Vanhaan kaupunkiin ja keskustaan päin. 
Tilasin seesamikanaa, mikä oli ihan ok, mutta ei mitään kovin erikoista. Annos oli kyllä kaunis. Ravintola oli myös tavallaan osa museota, koska siellä oli vitriineissä kaikenlaista. Ihan kiva ja rauhallinen paikka.






















Otin pari kuvaa ratikasta, Vabaduse väljakulta (Vapaudenaukio) ja siellä olevasta Vapaudenpatsaasta. 











Perjantai oli tosi sateinen ja tuulinen. Mentiin sadetta pakoon yhteen kahvilaan, joka on ihan Raatihuoneentorin lähellä (Raekoja plats) Saiakangin kujalla. Olin jo aikaisemmin miettinyt, että se näyttää kivalta paikalta. Ja se kyllä olikin! Paikan nimi on siis Kehrwieder ja samalla kujalla on myös heidän kahvinpaahtimo. 
Kahvila on tosi kotoisa ja siellä on niin ihana tunnelma. Paljon kynttilöitä ja pöytälamppuja ja juuri sopivan hämärää. Sieltä saa kaikenlaisia kakkuja ja piirakoita, jotka ovat tiskillä esillä, sekä pientä suolaista. Heillä on laaja valikoima teetä ja kahvia. Otin pekaanipiirakan ja milky oolong-teetä ja molemmat olivat tosi hyviä. Viivyttiin kahvilassa varmaan pari tuntia ja olisin viihtynyt pidempäänkin. En yhtään ihmettele, että se on valittu Tallinnan parhaimmaksi kahvilaksi. Vaikka se on ns. turistialueella ja vielä Tallinnan paras kahvila, niin hinnat eivät olleet mitään mahdottomia. Suunnilleen Suomen tasoa. Kehrwiederistä tuli ensisilmäyksellä lempikahvilani. 























Lauantaina käytiin Kalamajassa katsomassa taloa, missä mummi ja ukki nuorena asuivat. Se ei ole näissä kuvissa, mutta taivas oli tosi nätti ja oltiin iloisia, ettei enää satanut.














Käytiin pikaisesti siskoni työpaikalla lämmittelemässä ja jatkettiin sitten Tallinnan vanhimpaan kahvilaan Maiasmokkaan, joka on yllätys yllätys Vanhassa kaupungissa. Se on tosi iso kahvila. Alakerrassa on isompi tiski, mistä löytyy kaikenlaisia leivonnaisia ja alakerran toinen huone on Marsipaanihuone, mistä saa ostaa marsipaaneja ja siellä on niitä myös näytillä. Yläkerrassa on vielä kolmas tiski, jossa on vähän vähemmän valinnan varaa. Siksi haettiin ensin alhaalta pienet suolaiset ja sitten ylhäältä tilattiin kahvit. Ylhäällä on monta huonetta, minne saa mennä istumaan. Mentiin ihan perälle Maiasmokan huoneeseen. Siellä oli sohvat ja divaani ja saatiin olla siellä ihan rauhassa. Kahvila on tosi klassinen ja kaunis sisustukseltaan. Pidin siitä, että siellä on monta huonetta, niin saa ainakin hiljaiseen aikaan olla rauhassa. 























Sunnuntaina mentiin lounaalle Mmuah-kahvilaan, joka on samassa talossa, kuin Kaubamaja. Siellä oli kaunis moderni sisustus ja hyvä tunnelma. Tilattiin kannullinen valkoista teetä ja kannu sekä mukit oli hauskoja, kun niissä luki kahvilan nimi. Saatiin myös vettä, missä oli sitruunaa, limeä ja puolukoita. Tilasin hampurilaisen, mutta menu oli kyllä tosi monipuolinen. Itseasiassa sanoisin, että paikka on ennemmin ravintola, kuin kahvila. Sieltä löytyi vaikka mitä. Alkupaloja, keittoja, lettuja, kalaa, lihaa, kasvisruokaa, salaatteja, jälkiruokaa. Jälkiruokien lisäksi oli vielä erikseen lista muffineista. Yhteensä 19 eri makua ja kaikki maksoivat 2,60€. Olisin halunnut maistaa jotain niistä, mutta en jaksanut ,kun hampurilainen oli niin iso, vaikkakin tosi hyvä. Hinta-laatusuhde oli tässä kahvila/ravintolassa hyvä. Lasku tuotiin söpössä puisessa pikku laatikossa. 









Käveltiin sitten läpi Vanhan kaupungin Renardiin, koska oltiin sovittu, että tavataan siellä äitini serkun kanssa. Hän ja mummini eivät myöskään ole tavanneet pitkään aikaan. Tilattiin chemexiä, joka on myös eräänlainen suodatinkahvi. Antaa kuvien kertoa. 

























Oltiin Renardissa sulkemiseen asti ja jatkoimme läheiseen ravintolaan nimeltä Boheem, koska se oli 23 asti auki. Se oli ihmeen täynnä porukkaa, vaikka oli sunnuntai ilta eikä oltu edes keskustassa. 


Maanantaina töiden jälkeen käytiin taas kerran Renardissa ja sen jälkeen halusin mennä Kehrwiederiin istumaan. Tilattiin molemmat teetä ja oltiin vaan. Tiistai aamuna mummi lähti takaisin Suomeen. Oli tosi kiva kierrellä hänen kanssa monissa kahviloissa ja ravintoloissa ja löytää Kehrwieder. 







2 kommenttia:

  1. Kiva lukea näitä blogeja. Samalla saa hyviä kahvila -ja ruokapaikka vinkkejä.

    VastaaPoista